Jakomäen oma korttelidraama: Sydän paikallaan ensi-iltaan

Auringonpalvojat Tanja Ruottinen ja Anne Puustinen sekä lipunpystyttäjät Leena Männistö ja Irmeli Pihakivi vievät näytelmäkohtauksessaan Jakomäen kallioille. Kuva Janne Puustinen

Jo toista vuotta toimiva Jakomäen teatteriryhmä Hilkat ja Hukat on valmistanut Jakomäen ulkotiloissa kiertävän esityksen eli
korttelidraaman osaksi Jakomäen 50 -vuotisjuhlaviikkoa.
Sydän paikallaan  on kiertomatka Jakomäen ytimeen. Esityksessä muuttaja lähtee ottamaan selvää, mistä jakomäkeläisyydessä oikein on kysymys. Mistä löytyy Jakomäen sydän? Mikä tekee Jakomäestä sen kuuluisan lähiön, joka herättää suuria tunteita niin vihassa kuin rakkaudessakin?

Matkan varrella muuttaja kohtaa monenlaisia hahmoja, joilla kaikilla tuntuu olevan oma mielipiteensä jakomäkeläisyydestä. Yleisö pääsee osaksi kiertomatkaa, joka johdattaa yhä syvemmälle Jakomäen syövereihin.

Näytelmä on kirjoitettu Helsingin Kaupunginteatterin Pääroolissa Jakomäki -projektiin kuuluvien jakomäkeläisten ryhmien tuottaman teksti- ja ideamateriaalin pohjalta. Käsikirjoituksen näytelmään on tehnyt Janne Puustinen, ohjauksesta vastaavat Laura Ikonen ja Jenny Jumppanen. Musiikki on  Timo Oivan.

Näytelmässä esiintyvät teatteriryhmän jäsenet Riitta-Leena Inki, Katja Jokinen, Satu Kajan, Kalle Kivinen, Marjaana Lindroos, Mari Mäki, Leena Männistö, Liisa Paajes, Anne Puustinen, Tiina Rinta-Hiiro, Tanja Ruottinen, Sirpa Savoranta, Eele-Kadi Veske ja Yicci Vielma. Osa heistä on ollut mukana aiemmissakin projekteissa, osa on uusia.

Teatteriesitys kiertää Jakomäen ulkotiloissa torilta aina prutskeille saakka, joten matkaa kertyy lähemmäs toista kilometriä. Matka kuljetaan jalkaisin, eikä reitti ole esteetön. Tarjolla on kuitenkin retkituoleja, joilla voi välillä levähtää kohtauksia katsellessaan. Esityksissä on myös säävaraus.

-Sydän paikallaan sopii ihan kaikenikäisille ja mainiosti myös Jakomäen ulkopuolella asuville, kertoo ohjaaja Jenny Jumppanen.

Jumppanen paljastaa, että esityskauden jälkeen lokakuun puolivälissä alkavat kaikenikäisille avoimet teatteri- ja musiikkiwork-shopit. Niistä kerrotaan tarkemmin myöhemmin.

Syyskuun viimeisellä viikolla Jakomäessä juhlitaan laajalti kaupunginosan 50 -vuotissyntymäpäiviä.

Jakomäen juhlaviikkoa ovat  toteuttamassa monet paikallistoimijat ja alueen taidetoimijat. Sydän paikallaan –Kiertomatka Jakomäen ytimeen -korttelidraamaa esitetään juhlaviikon aikana kolme kertaa.

Lisäksi Humans of Jakomäki-videopotretit ovat nähtävillä koko

viikon ajan Jakomäen kirjastolla. Humans of -videopotreteista vastaa dokumenttiohjaajaopiskelija Juho Reinikainen.

Viikko huipentuu lauantaina 30.9. suureen toritapahtumaan. Toritapahtumassa kuvataan lisää Humans of Jakomäki-potretteja ja Pääroolissa Jakomäki osallistuu korttelitanssien toteuttamiseen Pohjois-Helsingin Bändikoulun kanssa.

Teija Loponen

 

  • Helsingin Kaupunginteatterin kolmivuotinen projekti Pääroolissa Jakomäki aloitti toimintansa Jakomäen alueella tammikuussa 2016 ja toimii  aktiivisesti Jakomäen alueella jo toista vuotta.
  • Projekti on osa Helsingin kaupungin Helsingin malli -hanketta, jonka tavoitteena on tasapainottaa ja monipuolistaa kaupunginosien taide- ja kulttuuritarjontaa ja jossa taidelaitoksia ja taiteen ammattilaisryhmiä kannustetaan toimimaan seiniensä ulkopuolella eri kaupunginosissa yhteistyössä alueen asukkaiden ja yhteisöjen kanssa.

 

Sydän paikallaan esitykset:

la 16.9. klo 14 (ensiesitys)

ti 19.9. klo 18

ke 20.9. klo 18

la 23.9. klo 14 & 18

su 24.9. klo 14

ti 26.9. klo 18

ke 27.9. klo 18

la 30.9. klo 14 (osana Jakomäen 50v.-juhlatapahtumaa)

Lähtöpaikka Jakomäen tori, Perhepaikka Punahilkan (Jakomäenpolku) edestä.

Liput3/5 e. Lippuvaraukset paaroolissajakomaki@hkt.fi tai 040-652 9932 (ark 10-16). Esityksiin mahtuu max 38 katsojaa. Kesto noin 1,5 h.

Edellinen artikkeliMalmin tornista 8
Seuraava artikkeliLonginojassa on ruuhkaa